maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pölyä, hikeä ja pohjamaalattu vene!

Ja niin kerran taas yksi sunnuntai on vietetty venettä tahkoen.

Puoliltapäivin kun tekninen johtaja Karpo saapui pajalle,
aloimme hinkkaamaan paatin kylkiä, joka vaati veronsa..
Pölyä, hikeä, lonk.., EI! Joimme kokista..

Karpon sanoin, "kun tää prokkis on valmis niin kalastamisesta ei tuu mitään kun kädet on niin paskana tästä tahkomisesta".

Tällä pölymäärällä ja käyttämättömillä hengitys-suojaimilla, jokin keuhköhäire varmasti iskee käsikipujen kaveriksi. Köh köh..

No jos palattais taas itse veneeseen..

Eli eli,
Pohjatöinä hinkattiin kyljistä pois sellaiset naarmut, jotka oli poistettavissa.
Myös osa lommoista suoristui Karpon käsittelyssä kuumailmapuhaltimen ja tinnerin avustamana.

Pienet ja vähän isommatkin pusut sai jäädä, koska eipä noin ohkaista alumiinia viitsi naputella kovinkaan paljoa.

Kun kaikki tarvittava nysvääminen oli saatu suoritettua, suojattiin antifoulinki vattan alta, ettei maalisumu tahri meidän kovalla työllä telaamaa maalia.
Peittelyssä käytettiin iss:n jätesäkkejä ja pilteman erittäin huonoa maalarinteippiä.

Pohjaväriksi valikoitui 2-k epoksipohjamaali, jonka suihkasin yhtäkkiä ruiskulla.
Viikon päästä välihionnan jälkeen roiskastaan pintaan kiiltävä valkoinen.

Alunperin oli takoitus notta yläosa kyljistä maalattaisiin samaan syssyyn lopullisella värillä alkuperäisyyttä ajatellen, mutta erinäisten lisävisioiden ja ideoiden saattelemana, päätettiin siirtää yläosan maalaus ensi talveen.
Ajamme siin loppuvuoden valkoisella värityksellä.

Tässäpä taas kuvia päivän töherryksistä!

Enjöy!

-Sippe





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti